Yhteenkää en luottanu, en naiseen en mieheen.

En koskaa halunnu mitää jakaa

Mä sanoin ”Seurustelu ei oo mun juttu”

Sormusta en haaveillu sormeen

Aattelin, että mitä turhaa julistaa, että toista rakastaa.

En koskaa halunnu yhteistä perhettä,

mietin, että osaan mä yksinki lapseni kasvattaa.

En halunnu käsikädes kulkee,

en tajunnu, miksi pitäs muille näyttää lempee.

 

Kaappiin vaan Reimat ja Raijat.

Käytän sillon ku tarvitsen.

 

Ihmettelin, miks ihmiset pelkää olla yksin.

Helppo on olla, kun aina itteensä muistaa.

Kaik on mukavaa, vaivatonta ja ihanaa.

Ei käy aika pitkäks, oon hyvää seuraa.

Nauran, laulan, tanssin ja soitan.

Mulla on kivaa aamusta iltaan.

Siis miksei olla yksin?

 

Kaappiin vaan Reimat ja Raijat.

Käytän sillon ku tarvitsen.

 

Uskoin ennen, että jos kerran lähtee, nii ei koskaa palaa.

Siks luulin, et aina kantsii takertuu tai jos ei siihe pysty

nii paras sanoo hyvästit ja jatkaa yksin.

Rakkaus oli mulle kaukanen juttu,

ainoostaan elokuvista tuttu.

 

Kaappiin vaan Reimat ja Raijat.

Käytän sillon ku tarvitsen.

 

Mä en vielkää tajuu, miten kaikki kävi, mut yhtäkkii mä repesin ja halkesin.

Musta löyty huoneita, joisten ollu koskaan kuullutkaan.

Niis oli hämärää ja hyvin vähän tavaraa.

Mut himmeimmiski kolois hohti rakkaus.

Aina se osu jostai suoraa mun sydämeen, en voinu sitä väistää.

 

Nyt on kaikki toisin.

Kaapista pois Reimat ja Raijat.

Ne saa juosta vapauteen.