-Ottaisitko kupin kahvia?

- Ei kiitos.

Ärsyynnyn. Turhaa keitin. Turhaa olin huomaavainen. Tekisi mieli kaataa kahvit hänen päähänsä.

- Haluaisitko jotain muuta muru?

- Ei kiitos, mulla on just lehti kesken.

- Mitä sä luet?

- Demiä.

- Sehän on teinilehti!

- Niin, mutta se herättää mun sisäisen nuoren esiin.

Just. Minkä helvetin sisäisen nuoren? Ennen tuollaiset lausahdukset olivat mielestäni söpöjä. Ne tekivät Jukasta erilaisen kuin muut. Nykyään ei enää. Tahdon köyttä. Haluan hirttää tuon miehen. Minulla ei ole köyttä. Sitäpaitsi en minä ole tappaja. Miksi edes mietin tälläisiä? Ei normaalit ihmiset halua tappaa ketään. Eikä varsinkaan aamukahvista kieltäytymisen takia. Minä olen huono ihminen. Ajattelen vääränlaisia ajatuksia. Liian synkeitä, liian ilkeitä, liian julmia. Ihmisestä, josta oikeasti välitän. En tiedä itsekään miksi. Ne vain tulevat jostain.

 

Olen pidättyväinen ihminen. Niin minulle sanotaan. Sulkeutunut ja itseensä käpertynyt. En välitä. Minä olen millainen olen. En halua avata itseäni. En halua näyttää sisintäni. Siellä on vain mätää. Se märkii ulos ajatuksina, joista en kerro kellekään. Ryven itsesäälissä vähän väliä. En erityisemmin nauti siitä. Tai nautin. Juuri siitä minä nautin. Kärsimys saa oloni eläväksi.

 

Itsesääli ei riitä. Haluan, että minua satutetaan. Tahdon, että joku tulee ja piiskaa mädän sisukseni esiin. Näkee syvyyksiin, jonne en päästä ketään. Näkee ja rankaisee siitä, että olen paha ihminen. Huono ja vääränlainen. Epäonnistunut. Mitätön. Haluan, että toinen repii väkisin esiin kaiken minkä piilotan. Tahdon, että toinen näkee kaiken ja nauttii näkemästään, nauttii rumuudestani. Se tuntuu siltä kuin puhkaisisi mätäpaiseen. Sattuu ja puhdistaa samaan aikaan. Elämä alkaa taas virrata.

 

Mutta ei sekään riitä. Haluan, että toinenkin kärsii. Tahdon ruoskia. Tahdon kuristaa. Olla julma ja ilkeä. Katsoa kun toinen kärsii. Haluan lyödä. Repiä riekaleiksi. Satuttaa niin kovaa, että toinen huutaa. Toinen on ansainnut sen olemalla olemassa. Toinen on tehnyt syntiä kehtaamalla syntyä. Olemalla riittämätön paskiainen. Siitä kuuluu rangaista. Lujaa. Haluan kiskoa esiin toisen kaikki virheet. Kostaa. Viiltää sanoilla, viiltää syvältä. Tahdon saada toisen itkemään. Lyödä senkin jälkeen. Tunkea kyrpäni väkisin toisen suuhun. Haluan tuntea olevani voimakas ja kykenevä. Haluan tuntea, että elämä toimii juuri niin kuin minä haluan. Haluan tuntea olevani parempi kuin hän. Parempi kuin kaikki muut. Haluan, että toinen nauttii siitä, että satutan häntä. Haluan, että ilkeyttäni arvostetaan.

 

En ole kertonut näistä Jukalle. Hän tietää, että pidän rajusta seksistä, se tieto riittää.

 

Milloin me olemme viimeksi harrastaneet seksiä? Jukka ja minä. Jukka on aviomieheni. Menimme naimisiin tänä vuonna. Olen jo kyllästynyt häneen. Turhake. Siinäkin olen huono ihminen. Kyllästyn. Naimisiinmenon jälkeen mielenkiinto Jukkaa kohtaan vain lopahti. Vika ei voi olla Jukassa, koska ei hän ole muuttunut. Hän on aivan samanlainen kuin ennenkin. Syy on minun, heti kun saan jotain itselleni, kyllästyn. Se on todella turhauttavaa.

 

Naimisiinmeno oli unelmani, olin odottanut sitä. Kuvittelin haluavani naimisiin, jotta voisin julistaa koko maailmalle, kuinka paljon rakastan Jukkaa, Sitä Oikeaa. Täyttä paskaa. Halusin vain omistaa hänet. Nyt kun hän on minun, minulla ei ole mitään tavoiteltavaa. Haaveeni häistä oli pelkkää julmaa peliä. Epäreilua toisen tunteilla leikkimistä. Minä en ilmeisimminkään ole reilu ihminen. En vaikka haluaisin. Koetan olla muunlainen. Kehittynyt ja älykkäisiin ratkaisuihin kykenevä. Kypsä ja aikuinen. Toiset huomioonottava ja empaattinen. Mutta en ole. Olen vajaa. Hyvin vajaa. Kaiken suhteen.

Havahdun mietteistäni.

- Heippa kulta, mä lähen nyt töihin.

- Moikka! Kivaa työpäivää sulle!

Sinne hän meni. Minä jäin. Huoahdan. Tämä näytelmä on liian kamala näyteltäväksi. Roolileikki, jossa minä olen ainoa, joka esittää roolia. Se on naamio, joka on jäänyt päälle. Mitä minä esitän? Esitän sitä samaa miestä, joka meni naimisiin. Joka oli innoissaan ja onnellinen. Miten voisin sanoa "Hei kuule, meidän olisi paras erota, koska lakkasin rakastamasta sinua heti, kun olimme menneet naimisiin. Kyllästyin. En oikeastaan tainnutkaan haluta sinusta muuta kuin kissa ja hiiri – leikin. Sain sinut kiinni ja nyt olen tylsistynyt. Haluan uuden hiiren, mitä jahdata. Sinut minä haluaisin lähinnä lahdata." Ei niin voi sanoa. Voiko? Mitä jos toisin koko julmuuteni esiin? Laukoisin suustani mitä sattuu. Lakkaisin leikkimästä kypsää. Mitä tapahtuisi?

 

Voisin ottaa härkää sarvista ja käydä läpi lapsuustraumojani. Niissä kai piilee syy synkkiin syövereihini. En kuitenkaan usko, että terapia muuttaisi luonnettani. Julmuus on liian syvällä minussa. Tulen aina kaipaamaan kipua ja kärsimystä. Tulen aina leikkimään ihmisillä. Se on luonteeni enkä minä pidä siitä. Olen ratkaisukeskeinen käytännön ihminen. Tapan itseni. Kuolema ei pelota minua. Ennemminkin se kiihottaa. Jollain sairaalloisella tavalla. Haluaisin tukehtua kuoliaaksi. Se olisi nautinnollista.

 

Ehkä tapankin itseni. Noin vain. Tänään. Jukka tulisi kotiin ja näkisi kuolleen ruumiini. Itkisi. Vai itkisikö hän? Onko minussa mitään itkettävää? Ruumiina maatessa sillä ei ole minulle väliä. Vieressä olisi jäähyväiskirje. Tai ei sittenkään. Minä vain mysteerisesti kuolisin. Ilman jäähyväiskirjettä. Kukaan ei tietäisi, miksi tapoin itseni.

 

Haen kaapista narua. Se ei ole vahvaa. Hirttoköyttä siitä ei saa millään. Ehkä siitä saisi huonon pyykkinarun. Kenties. Jokatapauksessa se on ainoa naru, mitä kotoa löytyy. Tukehtuminen. Se jyskyttää mielessäni kiivaasti. Se on päivän sana. Pidän siitä. Haluan tukehtua. Mahdollisimman pian. Sidon naruun hirttosilmukan, otan kaapista muovipussin ja laitan sen päähäni. Pujotan silmukan kaulaani ja kiristän. Kiihotun. Miksen ole keksinyt tätä aiemmin? Otan pussin pois päästä ja käyn laittamassa pornon päälle. Palaan ja laitan pussin takaisin päähän. Minulla seisoo. Kuuntelen pornoa ja kiristän narua. En saa henkeä. Runkkaan. Sairasta, häivähtää mielessäni, mutta pian en ajattele enää mitään. Vedän käteen samalla kun kiristän. Tunnen tukehtuvani, runkkaan kiivaammin, olen melkein pyörtymäisilläni kun laukean. Ote narusta heltiää. Olo on sumuinen, kiskon muovipussin pois päästä. Aivan kuin tulisin toisesta maailmasta.

Se oli liian ihanaa.