Se oli yllättävää. Yllättävintä oli ehkä kaiken luonnollisuus. Hän laittoi minulle viestin ”Oletko vielä hereillä? Nyt ois aikaa jubaa.”

Minä mietin mielessäni ”Minä en ollut hereillä, mutta nyt olen.” mutta vastaukseksi laitoin ”juup, tule vaan”. Jätin mainitsematta ”tahdon sinut unikaveriksi”

 

Niinpä hän tuli. Minä olin vain pikkarit päällä. Olinhan ollut nukkumassa. Hän totesi kulmakarvat kohoten

”Oho!”

”Mä olin nukkumassa. Tuuksä mun viekkuun?”

”Nukkumaan sun luo?”

”Mä tykkään maata sängyssä vierekkäin ja jutella niin pitkään, ettei silmät vaan pysy auki.”

”Sä oot söpö.” hän sanoi hymyillen.

”Jessus, mistä nyt tuulee?” vastasin hymyillen ja päästin hänet sisään.

 

Sitten me vain mentiin sänkyyn. Molemmat lähes alastomina saman peiton alle. Eikä se tuntunut oudolta tai vieraalta. Päinvastoin, se tuntui luonnolliselta ja oikealta. Luulin jo, että siinä oli kaikki. Silmäni lupsuivat kiinni. Juuri ennen nukahtamista katseemme kohtasivat hiljaisuuden ympäröidessä meidät. Me molemmat yllätyimme katseidemme voimakkuudesta. Kumpikin pysyi vaiti. Se oli sanaton sopimus. Ilma välillämme tiivistyi käsin kosketeltavaksi. Rakkaus vain laskeutui päällemme jostain. Samoin kuin intohimon liekki. Jätimme ne kuitenkin väreilemään ilmaan ja kylvimme rakkaudessa ja intohimossa. Syleilimme ja siihen nukahdimme. Aamulla heräsin ovenkolahdukseen. Hän oli lähtenyt töihin.

 

Emme puhuneet tapahtuneesta. Teeskentelimme, että kaikki on kuten ennenkin. Kaikki oli kuitenkin toisin. Hän oli rakastunut minuun. Tunsin sen. Tunsin kuinka se hämmensi häntä. Hän ei ollut odottanut sitä. Näin oli kuitenkin käynyt. Minä olin kuten ennenkin. Odotin hänen aloitettaan. Sitä ei tullut. Ei heti, mutta parin viikon päästä tuli. Sohvalla istuessamme hän otti minua kädestä kiinni. Nyt oli minun vuoroni yllättyä. Se oli rakastava kädestäkiinnipito. Sisälläni vyörysi. Oli minun vuoroni rakastua häneen.

 

Sanaton sopimus on, ettei kumpikaan tunnusta rakkauttaan ääneen. Silti rakkaus on kaikkialla. Se on katseissa, hipaisuissa, suudelmissa, rakastelussa, ruokailussa, yhdessäolossa...Olimme tuosta illasta lähtien enemmän kuin kavereita. Emme julkisesti. Sekin on sanaton sopimus. Monet aavistavat ja vitsailevatkin meistä. Onhan se toisaalta aikamoisen läpinäkyvää: Jatkuvasti toistemme luona kylässä ja jatkuvasti yhdessä menossa sinne ja tänne. Luulen kuitenkin, että toisiimme luomamme katseet paljastavat eniten.

 

Ensihuuma laskee tavallisesti kuin lehmänhäntä. Tämä on jotain muuta. Sellaista, mitä ei voi sanoin kuvata. Kaunista ja herkkää. Se ei ole laskenut. Rakkaus ja intohimo päinvastoin kasvavat. Ne kasvattavat uusia oksia itseensä, kukkivat ja antavat hedelmiä syötäväksi.

 

Niin siinä vain kävi.