Ensimmäinen osa
Isla
Ei ole pitkä aika siitä, kun viimeksi suutelin. Toissapäivänä viimeksi. Sillä ei ole merkitystä kenen kanssa ja miksi. Kunnon imutus se oli jokatapauksessa.
Ei ole pitkä aika siitä, kun viimeksi ihastuin. Nytkin olen ihastunut. Moniin.
Tämän kulttuurin mukaan minut luokitellaan sinkuksi. Se tarkoittaa, etten ole sopinut kenenkään kanssa ”Me ei harrasteta seksiä eikä pussailla muiden kuin toistemme kanssa ja jos ihastutaan toisiin, niin me ei kerrota siitä toisillemme.” Mielenkiintoista kyllä sinkkuus ei tarkoita sitä, etteikö voisi koskaan kuulla ”Minä rakastan sinua.” Minulle tunnustettiin rakkaus juuri pari päivää sitten. Minäkin rakastan häntä. Olen silti sinkku. Sinkkuus ei estä myöskään ihastumista. Minä myönsin eräälle olevani ihastunut häneen ja hän myönsi olevansa ihastunut minuun. Olen kuitenkin sinkku eikä minulla ole aikomustakaan muuttua ei-sinkuksi lähiaikoina. Jokaisen ihastuksen kanssa ei tee mieli perustaa perhettä.
Haluaisin olla uskomatta Suureen Rakkauteen. Sellaiseen maatakaatavaan. Itseasiassa, jos ihan itse saisin päättää, olisin peluri. Jättäisin tunteilut pois ja panisin miehiä ja naisia, kaksin ja kolmisin. Nauttisin orgasmeista ja sitten vain viileästi kotiin.
Valitettavasti kehoni on kuitenkin toista mieltä. Se syttyy hitaasti ja harvoille. Lisäksi on ne tunteet, tunteet, tunteet...
Olen tavannut elämäni naisen. Ihan oikeasti. Siitä on jo puoli vuotta. Emme ole yhdessä. Emme tapaa toisiamme. Minua kaduttaa, että koskaan tapasinkaan hänet. Yritin paeta tunteitani. Yritin tappaa ne. Tukahduttaa ne. Kieltää ne. Mitä vain, mutta ne eivät ole kuolleet. Ne ovat kasvaneet! Terapeutin mielestä vaihtoehtoja on vain kaksi: pakit ja suru tai sitten yhteen. Terapeutin mielestä ihmiset luovuttavat suuren rakkauden suhteen liian helposti. Hän kehotti minua taistelemaan ja vielä sanoi, että sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua. Äimistyin suuresti terapeutin sanoista, mutta otin kuitenkin miekan käteen.
Terapeutin sanat mielessäni kehittelin sotasuunnitelman. Epäsuora taktiikka, mustasukkaisuuden kylvöä ja ripaus mystiikkaa ja epätavallisuutta, lopuksi paljon rakkautta ja luottamusta. Siinä resepti. Käytännössä se tarkoitti tekstiviestiä. Merlotin idea. Maaria vastasi minuutissa. Jäin taas tyhjän päälle. Mikä on seuraava askel? Merlotin ehdotus oli kirje. En erityisemmin ilahtunut ideasta, mutta jokin minussa sai minut kirjoittamaan kirjeen. Perustelin sen itselleni hyvin ja monipuolisesti. Kirjeen pudottaminen postilaatikkoon tuntui samalta kuin olisi hypännyt tyhjän päälle. Tein sen jokatapauksessa. Olo sen jälkeen oli kauhun ja onnensekainen. Tuntui kuin olisin lentänyt. Tunsin kuinka tyhjä kantoi. Se oli samaan aikaan kauhistuttavaa ja ihanaa.
Maaria
Olen aina ollut yhden naisen nainen. Yksi kerrallaan. Tunteilla ei leikitä, ketään ei petetä ja sydämessä on paikka vain sille yhdelle, jonka kanssa perustetaan perhe ja mennään naimisiin.
Näin oli Islankin kanssa. Hän oli kuitenkin erilainen, aivan ainutlaatuisella tavallaan. Rakastuin päätäpahkaa. Mielessäni siinsi jo kesähäät ja perhe. Sitten hän jätti minut. Ja tahtoi heti perään takaisin. En halunnut ailahtelevaa naista. Isla roikkui minussa niin että ärsyynnyin häneen. En tahtonut nähdä häntä. Samaan aikaan olin kuitenkin sydämessäni vielä rakastunut enkä pystynyt päästämään hänestä irti.
Sitten me löydettiin Ellen kanssa toisemme. Elle ei ole tyypillistä minua, mutta silti hyvin viehättävä. Ihastuin häneen päätä pahkaa. Kaikki olisi ollut oikein hyvin, mutta vaikkei Isla enää pommittanut minua ja halusi olla kanssani vain ystävä, niin oli jotain muuta. Aina kun näin Islan, hän kävi yökerhossa, missä olin töissä, niin joka ikinen kerta hän onnistui hurmaamaan minut. Loppujen lopuksi olin siinä tilassa, että sekä Elle että Isla pyörivät mielessäni. Se oli vastoin kaikkia periaatteitani. Ylistin Elleä niin että kaikki varmasti tiesivät minun olevan häneen korviani myöten rakastunut. Kellekään en kertonut siitä toisesta rakkaudesta. Yritin unohtaa sen. Katsoin Elleä. Hän oli kaikkea, mitä ihminen voi vain toivoa. Uskollinen, kultainen, lapsirakas, lutuinen ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Perheeni rakasti Elleä. Koirani rakasti Elleä. Minäkin rakastin Elleä. Isla palasi kuitenkin mieleeni aina kun vähiten sitä odotin. Inhosin sitä. Inhosin, kun huomasin ikävöiväni häntä, hänen hymyään, hänen pisamiaan, hänen nauruaan, hänen kosketustaan, ihan kaikkea hänessä. Joskus huomasin himoitsevani häntä. Sekin inhotti. Isla olisi halunnut olla kaveri minun kanssani. Miten olisin voinut sanoa hänelle: Rakastan sinua niin paljon, etten uskalla nähdä sinua.
Isla ei ollut vähimmässäkään määrin mustasukkainen Ellestä ja oli pahoillaan, että oli roikkunut minussa. Hänellä oli varmasti omat kuvionsa meneillään. Inhosin sitäkin, että tunsin mustasukkaisuutta, kun ajattelin Islaa muiden kanssa. Lopulta Isla kirjoitti, että poistaa minut facebook-kavereista, koska oli ymmärtänyt, etten halunnut kaveerata hänen kanssaan ja ettei minua voinut kutsua kaveriksi, koska en vastannut viesteihin ja tein ohareita. Se oli ystävällinen viesti, niinkuin Islan kaikki viestit. Hän ei piikitellyt. Hän oli kertakaikkisen liian hyvä. En osannut vastata mitään muuta kuin ”Se on ihan ok.” Tunsin sydämeni murtuvan, mutta myös helpotuin. Nyt Isla olisi lopullisesti poissa elämästäni! Nyt vihdoin viimein pääsisin hänestä yli ja pystyisin keskittymään Elleen ja meidän yhteiseen tulevaisuuteen! Elle olisi täydellinen äiti ja täydellinen vaimo ja minä rakastin Elleä yli kaiken!
Isla palasi silti mieleeni uudestaan ja uudestaan. Selitin itselleni, että Isla vain sattui kolahtamaan syvästi, mutta kun vain antaa tarpeeksi aikaa ja tilaa, niin hän varmasti häipyy sydämestäni.
Aloin jo unohtaa Islaa. Tai ainakin ajattelin häntä huomattavasti vähemmän kuin ennen. Kerkesin jo huokaista päässeeni hänestä vihdoin yli, kunnes eräänä päivänä istuin bussissa ja Isla putkahti mieleeni ja samaan aikaan kukas muu kuin Isla käveli kadulla bussin vieressä, paikassa jossa en todellakaan olisi olettanut törmääväni häneen! Hämmennyin ja lähetin Islalle viestin ajattelematta sen kummemmin. Isla vastasi, mutta ei ilmeisestikään häkeltynyt. ”:D Miten sä tulkitsen tän?” Miten mä tulkitsisin yhteensattuman? Vastasin, etten osannut sanoa ja että hämmennyin niin paljon, että jäin väärällä pysäkillä pois. Isla ei vastannut siihen mitään.
Minulla ei ollut Islalle enempää asiaa eikä Islalla minulle. Ei siis enempää tekstiviestittelyä. Kaikki meni taas hyvin siihen saakka kunnes Islalta tuli viesti. Hän oli nähnyt minusta unta ja sitten oli bussi tullut samassa kohden takaa kuin viimeksi ja minä olin tullut hänen mieleensä. Oli minun vuoroni kysyä ”Miten sä tulkitset tän?” Toivoin salaa, että Isla ehdottaisi tapaamista, mutta Isla vastasi vain olevansa hämmentynyt ja pyrkivänsä karkoittamaan turhat ajatukset pois. Neuvoin häntä antamaan tilaa ja aikaa hämmennykselle. Mikä neuvo! Ihan kuin tila ja aika olisi tähänkään mennessä auttaneet mitään!!
Kului melkein kaksi viikkoa. Inhosin itseäni, koska huomasin odottavani sattumia. Ehkä törmäisin Islaan uudestaan jossain! Tai ehkä Isla olisi nähnyt uudestaan unta minusta! Jos olisin edes voinut puhua tunteistani jollekulle, mutta en voinut myöntää kellekään, että seurusteltuani täydellisen naisen kanssa viisi kuukautta, mielessäni pyöri yhä edelleen Isla. Jos olisin edes voinut valittaa Islasta, että hän toimi tyhmästi, roikkui ja oli inhottava, mutta hän ei ollut. Hän oli ihana talvella ja hän oli ihana vieläkin. Hänessä ei ollut merkkiäkään katkeruudesta tai mustasukkaisuudesta. Hän oli keijukainen.
Sitten koitti päivä, kun tulin töistä kotiin ja kämppikseni Liina sanoi ”Hei Maaria, sulle on kirje!” Yllätyin niin paljon, että tipautin reppuni lattialle. Mielessäni pyöri tuhat ja sata eri vaihtoehtoa, kuka olisi voinut lähettää minulle kirjeen, mutta sydämessä oli vain yksi toive ”Isla, pliis Isla, ole Isla!” Kuulin sydämeni äänen, mutta pelästyin sitä niin paljon, että vaihdoin sen mielessäni ”Elle, pliis Elle, ole Elle!” vaikka samaan aikaan tiesin valehtelevani itselleni. Kirje ei ollut Elleltä. Elle ei kirjoita kirjeitä. Kirje oli Islalta. Avasin kirjeen sydän pamppaillen.
Kirje oli tavallistakin tavallisempi. Ei mitään anteeksipyyntöjä, ei mitään rakkaudentunnustuksia, ihan tavallisia kuulumisia. Isla oli joutunut näkemään vaivaa, että oli löytänyt oikean osoitteen. Hän oli poistanut viestini, jossa oli lukenut osoitteeni. Se sattui. Islaa ei ilmeisimminkään erityisemmin kiinnostanut minun elämäni. Hän kirjoitti vain, koska häntä oli jäänyt vaivaamaan sattumat ja jostain syystä hän kuvitteli, että kirjeen kirjoittaminen veisi tämän tunteen pois. Niin outo ajattelutapa ja juuri siksi rakastinkin Islaa. Rakastin...ei, en rakastanut, minähän rakastin Elleä, siis pidin Islan tästä piirteestä. Minun oli pakko korjata mielessäni sana, koska minulla oli jo ennestään huono omatunto, kun ylipäänsä ajattelin Islaa, vaikka seurustelin Ellen kanssa.
Isla ei ollut kirjoittanut osoitettaan. Vahingossa vai tahallaan? Hän oli lähdössä reissuun Jäämerelle. Hän ei kertonut kenen kanssa. Vahingossa vai tahallaan? Seurusteliko hän? Siksikö hän ei kertonut? Minua ärsytti, että edes pohdin koko asiaa. Olin mustasukkainen. Olin, vaikka yritin selittää itselleni, ettei minulla ole mitään syytä olla mustasukkainen, minullahan oli Elle ja muutenkin olin itse antanut Islan mennä. Islalla sai olla oma elämä. Meidän välillä ei ollut enää mitään! Ei mitään! Se oli ihan tavallinen kirje, joka oli kirjoitettu aivan kaverillisesti. Silti sisälläni kupli ja kiehui.
Päätin, etten kirjoita Islalle takaisin. Hän olisi varmasti laittanut osoitteen, jos olisi toivonut minun kirjoittavan hänelle takaisin. Tämä oli vain Islan omituisia tempauksia. Toisaalta taas...ehkei Isla odottanut minun kirjoittavan takaisin, koska olin tehnyt niin monet oharit ja jättänyt vastaamatta niin moneen viestiin. Niin sen täytyi olla. Isla ei odottanut minun vastaavan. Päätin yllättää hänet tai oikeammin jokin minussa sai minut kirjoittamaan kirjeen, mutta selitin itselleni, että se oli päivän hyvä työ. Kirjoitin hänelle ihan samanlaisen tavallisen kirjeen. Se tuntui hyvältä, erikoiselta ja ihanalta. Koetin pitää ajatukseni Ellessä, mutta kaipasin Islaa. Hän oli niin erilainen kuin muut. Mihin tämä johtaisi? Pitäisikö minun kertoa Ellelle? Toisaalta miksi kertoisin, enhän ollut saanut mitään rakkauskirjettä enkä itsekään kirjoittanut rakkauskirjettä, joten mitään kerrottavaa ei ollut! Eli voisin huoletta pitää tiedon itselläni. Liinalle oli pakko sanoa jotain, jos hän kysyisi, mutta toisaalta olihan Islan korttikin jääkaapin ovessa, joten kirje ei kuulostanut laisinkaan oudolta. Isla vain tykkäsi enemmän perinteisestä postituksesta. Sen piikkiin se menikin.
Toinen osa
Isla
Tätä on nyt jatkunut jonkin aikaa, kirjeenvaihtoa Maarian kanssa. Taistelu etenee tai ei etene. En tiedä, olen uponnut virtaan, rakkauden virtaan. Yhtäkään rakkauskirjettä en ole saanut, mutta kirjeitä olen saanut. Rakastan jokaista niitä! Suutelen jokaista niitä! Kiitän Luojatarta sisälläni, että uskalsin laittaa kirjeen postiin!! Se kannatti, se todella kannatti!! Maaria nimittäin yllätti ja kirjoitti minulle takaisin. Hän ei ollut laittanut tekstiviestiä ja kysynyt osoitettani. Hän oli selvittänyt sen itse tai ehkä hän muisti sen. Aivan sama, jokatapauksessa hän kirjoitti takaisin! Itse kirje oli yhtä tavallinen kuin minun hänelle kirjoittama. Kirjeessä oli jokunen kysymys, tulkitsin sen tarkoittavan, että hän haluaa minun kirjoittavan takaisin. Osoitekin oli tällä kertaa mukana.
Olin onnesta sykkyrällä. Me kirjoittelimme toisillemme joka viikko. Minun sinkkuelämäni oli muuttunut hmmm...seksintäyteiseksi ja olin ihastunutkin muutamaan kertaan, mutta Maarialle en kertonut siitä mitään tai ainakaan suoraan. Epäsuorasti sivulauseesta saattoi tulkita, että minä en aivan kiltin tytön elämää viettänyt ja vientiäkin riitti kiitettävästi.
Rakastin Maarian kirjeitä ja Maariaa. Hän ei kirjoittanut suoraan Ellestä, mutta sivumennen silloin tällöin hän mainitsi Ellen. Luulen, että hän toi Ellen esiin kertoakseen, että hän on varattu eikä ole minusta siinä mielessä kiinnostunut. Minua ei haitannut. Minä rakastin Maariaa ja tunsin sydämessäni, että Maaria rakasti minua, aivan sama, minkämoiselta kummankin elämä ulkopuolisesta näytti.
Harrastin seksiä yksin, kaksin ja kolmin. Naisten ja miesten kanssa. Nautin elämästä! Soitin, lauloin ja nauroin! Olin vapaa henkisesti ja fyysisesti! Iltaisin kuitenkin katselin vasenta nimetöntä ja haaveilin sormuksesta siinä. Unelmoin lapsista. Minun ja Maarian yhteisistä lapsista. En kertonut unelmistani muuta kuin terapeutilleni. Hän ymmärsi. Hän oli iloinen puolestani, että uskalsin hypätä tyhjän päälle. Hän kannusti minua. Sai ymmärtämään suuren rakkauden merkityksen.
Maaria
Isla. Olen addiktoitunut Islaan. Odotan hänen kirjeitään. Niissä ei lue koskaan mitään ihmeellistä. Se on vain vapauttavaa, en tunne tekeväni mitään väärin Elleä kohtaan. Jos Ellen käsiin osuisikin Islan kirje, niin hän ei epäilisi mitään. Ainut vain, etten saa itseäni uskomaan, että ne ovat vain kaverillisia kirjeitä. Suutelen jokaista kirjettä salaa. Luen niitä uudestaan ja uudestaan. Vaikka ne ovat niin tavallisia, ne tuntuvat aarteilta. Rakastan yhä Elleä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta Isla on kaikkialla. En vain voi estää sitä. Isla ei käytä hajuvesiä, mutta silti kirjeissä leijailee Islan tuoksu. Huomaan takertuvani Elleen yhä tiukemmin ja tiukemmin. Haluan viettää hänen kanssaan ylipaljon aikaa. Sidon häntä. Välillä taas työnnän häntä luotani, aivan tahtomattani. Tiedän, että teen väärin ja tiedän, vaikken halua myöntääkään, teen sen siksi, että unohtaisin tunteeni Islaa kohtaan. Koetan olla huomaamatta perhosia vatsassani, kun saan Islalta kirjeen. Koetan olla huomaamatta kutkutusta vatsanpohjassa, joka kerran kun tipautan kirjeen Islalle postilaatikkoon. Koetan olla huomaamatta ajatuksia rakastelusta Islan kanssa. Villistä seksistä. Kaikesta siitä, mitä me emme kerenneet kokeilla.
Elle puhui eilen häistä. Aika yleisellä tasolla, mutta kuitenkin niin että tajusin vinkin. Elle ei ole tyyppiä, joka laittaisi valkoisen mekon päälleen. Koetin miettiä minua ja Elleä alttarilla, mutta sain mieleeni vain kuvan Islasta valkoisessa häämekossa. Hän olisi niin kaunis morsian! Ei, Elle on morsian. Koetan painaa mieleeni kuvan Ellestä morsiamena. Mitä hänellä olisi päällään?! Huomasin vain olevani perinteinen ja haluavani, että morsiamella on valkoinen mekko. Vitsailin Ellelle, että hänelle sopisi valkoinen mekko.
Hän vain nauroi. Isla ei nauraisi. Hän miettisi pitsihörselöitä ja hiustenpidennyksiä.
En tiedä miksi, mutta eilen Elle onnistui ajamaan puheen myös lapsiin. Hän kai pitää suhdettamme sen verran vakavana, että voidaan miettiä jo tulevaisuuttakin ainakin alustavasti. Ei me sen enempää asiasta puhuttu kuin, että minkä ikäisenä haluaisi lapsia. Elle sanoi, että muutaman vuoden kuluttua voisi olla sopiva. Minä vastasin, etten ainakaan nyt lähivuosina ja perustelin sillä, että olen vasta muuttanut tänne ja haluan saada elämäni raiteilleen. En kertonut, että mielessäni siinsi kuva Islasta raskaana ja kuinka me hymyilisimme toisillemme ultrassa ja katsoisimme pikkuista ruudulta. Uutta elämää. Minulla oli huono omatunto. Miksi ajattelin Islaa hääpuvussa ja raskaana?! Ellehän oli tyttöystäväni!! Ja Islalla oli aivan omat kuviot ja rivien välistä päätellen hän vietti aikamoista elämää!! Me voisimme olla tulevaisuudessa korkeintaan ystäviä. Isla oli liian...no liian jotain, minulle. Huono selitys. Olin rakastunut.
Kolmas osa
Isla
Olen ihastunut elämääni, mukaanlukien Maarian kirjoittamat kirjeet. Meditoin joka päivä. Elämäni on muuttunut dramaattisesti ja joka päivä tapahtuu ihmeitä! Olen oppinut jopa skeittaamaan ja jopa laulamaankin! Pelko on vain kadonnut.
Seuraelämäni jatkuu vilkkaana. Jostain on putkahdellut elämääni naisia ja jokunen mieskin. Joukossa tosin pari entistäkin... Seksiä, hellyyttä, söpöilyä ja ystävyyttä, kaikkea mitä voi toivoa ja niin paljon kuin haluaa ja jaksaa!!
Maaria on silti mielessäni. Tai paremminkin sydämessäni ja sielussani. Olemme kirjoitelleet ja kirjoitelleet. Sen sijaan, että hohto kirjoittelusta katoaisi, se tuntuu vain tiivistyvän. Tunnen pelkkää rakkautta kirjoittaessani kirjettä Maarialle ja hehkun kuin tulipallo, kun luen Maarian kirjeitä. Rakastan sitä, että häntä pitää lähestyä monimutkaisesti. Toisaalta...taidan rakastaa joka ikistä hänen soluaankin. Tahdon naimisiin, haluan lapsia, haluan Maarian äidiksi lapsilleni ja vaimokseni. Tahdon, että hän pujottaa sormuksen sormeeni ja julistaa rakkautensa minua kohtaan koko maailmalle. Tahdon tanssia häävalssin hänen kanssaan.
Olen lähdössä matkalle pariksi viikoksi. Kirjoitan sen kirjeeseen.
Maaria
Isla lähti reissuun eksänsä kanssa. Kaksi viikkoa jatkuvaa yhdessäoloa. Olen mustasukkainen. Ei pitäisi, tiedän, mutta olen silti. Enkä ole vain vähän mustasukkainen, pelkään kuin hullu, että Isla kirjoittaa seuraavassa kirjeessään, että eksä onkin nyksä. Että oli niin loistava reissu! Olen nähnyt eksän kuvan, kaunis nuori hoikka femme, jonka facekommentit oli ainaki keväällä tyyliin ”oot ihana!” Ulkonäkökriisi! Isla sanoi, kun tavattiin, että on aina ollut enemmän femmeihin päin. En oikeasti tiedä, mitä teen. Kaverit kyselevät, millonka me muutetaan Ellen kanssa yhteen. Tässä talossa on yksi tyhjä huone, Elle mietti muuttaisiko siihen. Sanoin, että tottakai, mutta samaan aikaan sisälläni huusi eieiei!! ja rupesin heti miettimään, mitä Elle sanoisi, kun huomaisi, että kirjeitä Islalta satelee joka viikko. Eihän niissä mitään ihmeellistä yhä edelleenkään ole, mutta pelkään, etten osaa peittää iloani, kun kirje saapuu. Liina on huomannut, että ryntään aina huoneeseeni lukemaan kirjeen. Kiusii minua, että pitäisikö hänen olla huolissaan, että petänkö Elleä. Ylireagoin ”En tietenkään!!” ja näytin Islan kirjeen. Liina totesi, ettei se rakkauskirjeeltä tosiaankaan näytä ja sanoi, että oli vain kiusannut minua ja ettei hän usko hetkeäkään, että voisin pettää Elleä. Hymyilin, mutta sisälläni oli pimeää. Se oli se hetki, jolloin tajusin, että rakastan Islaa. Se vain tuli. Kaikki loksahti kohdalleen. Liina kysyi voinko huonosti. Sanoin, että vatsassa kiertää ja että minun pitää mennä vessaan. Tosiasiassa minua itketti. Rakastin Elleä suunnattomasti. Hän oli niin söpö, ihana, kultainen, rakas ja loistava sängyssä, mutta Isla oli sydämessäni niin vahvasti, vahvemmin kuin kukaan koskaan ikinä, vaikka hän ei edes yrittänyt mitään. Ei ehdottanut tapaamista, kirjoitteli vain kuulumisia. Silti ajattelin häntä hääpuvussa, ajattelin häntä raskaana, ajattelin millaisessa asunnossa asuisimme, ajattelin kaikkia seikkailuja, mitä Islan kanssa olisi ihana tehdä, ajattelin hänen tuoksuaan, kosketustaan, ääntään, makuaan...ajattelin Islaa joka ikinen päivä. Olin hänestä mustasukkainen, vaikka en edes tiennyt seurusteleeko hän. Elle taas. Rakastin häntä suunnattomasti, mutta huomasin, etten ollut koskaan tuntenut haluavani mennä hänen kanssaan naimisiin ja perustaa perhettä. Olin ajatellut, että olisi hauska asua Ellen kanssa yhdessä. Meillä oli niin loistavat jutut ja olisi ihana nukkua vierekkäin joka yö, mutta oli väärin Elleä kohtaan, että hän ei tiennyt tunteistani Islaa kohtaan mitään. Päätin jutella asiasta Ellen kanssa.
Kerroin Ellelle, että olen kirjeenvaihdossa Islan kanssa ja että tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Hän kysyi kirjoitammeko rakkauskirjeitä. Vastasin kieltävästi ja hain kasan Islan kirjeitä Ellen luettavaksi. Elle luki kirjeitä jonkun aikaa ja sitten nauroi ja sanoi minua yliuskolliseksi. Niissä kirjeissä ei tosiaankaan ollut mitään erikoista. Ei mitään, mikä vinkkaisi, että meillä olisi jotain juttua. Sekin sattui. Rakastin Islaa ja perhoset lentelivät aina mahassani, kun sain kirjeen häneltä, mutta faktahan se oli, ettei Isla kirjoittanut minulle koskaan mitään rakkauteen viittaavaakaan. Ei edes ”olisi kiva nähdä!” Toisaalta enpä ollut minäkään kirjoittanut mitään rakkauteen viittaavaa...
En osannut jatkaa Ellen kanssa keskustelua. Elle tulkitsi, että murjotin, koska hän oli nauranut ”yliuskollisuudelleni”. Vetäydyin. Tiesin, että se oli hölmöä. Päätin, etten eroa Ellestä ainakaan heti. Otan ensin selvää Islan tunteista. Jotenkin. Isla varmasti suostuisi tapaamaan, en epäillyt hetkeäkään.
Kirjoitin kirjeen, jossa ehdotin tapaamista. Joutuisin tuskaisesti odottamaan pari viikkoa, että hän tulisi reissusta. Ajatukseni vaeltelivat levottomana. Liina ja Elle kysyivät, miksi olen niin omissa maailmoissani. Sanoin, että olen huolissani Islasta, koska liftaus on vaarallista. Se oli pelkkä tekosyy. Olin huolissani, että Isla rakastuu eksäänsä uudestaan. Elle ja Liina nauroivat minulle ja ihmettelivät minun turvallisuushakuisuuttani ja koettivat selittää, että ei se liftaus niin vaarallista ole. He eivät tajunneet, että liftauksen vaara piilee rakastumisessa eikä kyyditsijöissä!! Siitä tuli mieleeni vielä, että Islahan saattaisi rakastua kyyditsijöihinkin!!
Ne olivat tuskaisat kaksi viikkoa. Olisin tietysti voinut lähettää Islalle viestin ja kysyä kuulumisia, meinasinkin moneen kertaan, sain todella tehdä työtä sen eteen, etten kirjoittanut hänelle viestiä. Huomasin kuinka tottunut olin saamaan Islalta kirjeen joka viikko. Olin riippuvainen Islan kirjeistä ja olin tulla hulluksi, kun kirjettä ei kuulunutkaan. Liina huomasi hermostuneisuuteni, vaikka koetin peittää sen parhaani mukaan. Hän kysyi, miksen laita Islalle viestiä. Vastasin, että ei se mitään hyödyttäisi, Isla tekisi jokatapauksessa kuten tahtoisi ja pitäisi minua vain ylihuolehtivana.
Liina on tarkkasilmäinen. Yhtenä päivänä me olimme saunassa. Istuimme lauteilla ja joimme saunakaljaa kaksin niinkuin yleensäkin, mutta sitten Liina otti yhtäkkiä Islan puheeksi. Hän kysyi onko minulla ollut joskus juttua Islan kanssa. Myönsin, että talvella oli ollut jotain pientä juttua, mutta se oli kestänyt vain kuukauden. Liina oli hetken hiljaa ja kysyi sitten, onko minulla vielä tunteita Islaa kohtaan. Otin hörpyn kaljastani ja sanoin hiljaa ”joo”, mutta jatkoin heti perään ”mutta mä rakastan Elleä”. Kysyin Liinalta olenko minä paha ihminen. Liina vastasi, että minä olen vain ihminen ja ettei tunteille voi mitään. Liina sanoi, että minun pitäisi kertoa tunteistani Islalle. Kysyin, mitä järkeä siinä olisi, että olihan Liina itsekin lukenut Islan kirjeitä, ei niissä ollut mitään tunteenpurkauksia ja että nyt Isla oli reissussa eksänsä kanssa. Liina kysyi minulta vastakysymyksen ”Oletko sinä sitten kirjoittanut tunteistasi kirjeissäsi vai kertonut samalla tavalla yleisiä kuulumisia?” Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, Liina lisäsi, etteivät eksät yleensä kirjoittele joka viikko, jos heillä ei ole mitään tunteita. Minulle avautui kokonaan uusi maailma. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että Isla saattaisi olla minuun aivan yhtä rakastunut. Että hänkin saattoi vain kirjoittaa ”hei vain, kiva kuulla susta” ja jättää mainitsematta ”mä rakastan sua yli kaiken ja mulla on sua kamala kamala ikävä!”
Oli tullut aika puhua asiat halki Islan kanssa.
Neljäs osa
Isla
Reissussa oli ihanaa, villiä ja vapaata! Hymyilin, kun eteisessä odotti kirje Maarialta. Hän onnistui yllättämään minut täysin. Hän haluaa tavata! Wou! Yllättävää! Kirjoitin heti paluupäivänä takaisin, että tottakai!
Mieleni pyöri vielä matkassa ja hmm...no siellä ystävyys vähän lipsahti luonnon helmassa muutamaan otteeseen...mutta se vain toi meitä lähemmäs toisiamme! Päätin jättää mainitsematta tästä läheisestä kontaktista yhtään kellekään. Sinkkukesä oli ollut loistava idea!
Kirjoitin yleisiä kuulumisia Maarialle, niinkuin tavallisestikin. Olin innoissani tapaamisesta. Ehkä se oikeasti toteutuisi!
Maaria
Isla vastasi ja halusi mielellään nähdä! En tiedä, miten päin olisin. Jännittää ja ihan kuin pelkässä näkemisessä ei olisi tarpeeksi, vielä pitäisi kertoa tunteista! Suoraan sanottuna toivoin, että huomaisin tavatessamme, että tunteet olivatkin pelkkää mielikuvitusta ja että itse tapaaminen tuo järjen päähän ja Ellen takaisin unelmiin.
Sovimme ajan ja paikan. Tapasimme. Sen sijaan, että olisin huomannut tunteet kuolleiksi, huomasin ne hyvin eläviksi. Sulin, kun näin Islan. Hän oli ruskettunut ja täynnä pisamia. Hymy oli yhtä syleilevä ja ihana kuin ennenkin. Silmät hohtivat sitä outoa vetovoimaa ja hän säteili koko olemuksellaan. Isla oli Isla, erilainen kuin kaikki muut. Tunsin vastustamatonta halua suudella häntä, kertoa rakastavani häntä ikuisesti, mutta ei vielä. Aiheeseen ei voinut rynnätä suinpäin.
Keskustelimme ja keskustelimme. Alkoi olla jo yö. Lopulta totesin, että pakko se on saada kakistettua ulos. ”Isla, mun pitää kertoa sulle yks juttu.” Isla vakavoitui heti, mutta vastasi tyynesti ”Niin?” ja katsoi minua suoraan silmiin. Olisin halunnut sanoa ”Mee mun kaa naimisiin, mä en kestä elää ilman sua”, mutta sanoinkin ”Mä rakastan Elleä.” Isla puri huulta, käänsi katseensa ja sanoi huolettomasti ”Niin, mä tiedän.” Isla oli selvästikin hyväksynyt minun ja Ellen suhteen eikä yrittänytkään tunkea itseään väliin. Isla ei yrittänyt mitään, mutta oli silti minun ja Ellen suhteen välissä. Eikä vain minun ja Ellen vaan Isla oli minun arjessa mukana, minne ikinä menikin. Se tuntui käsittämättömälle. ”Isla, siinä ei ollut vielä kaikki.” Isla käänsi katseen takaisin silmiini. ”Mä rakastan Elleä, mutta mä rakastan suakin. Mä rakastan sua niin paljon, että halkeen. Enkä mä osaa lopettaa.” Isla oli hetken hymyillen hiljaa ja nojautui sitten minua vasten ja kuiskasi korvaani ”Mä en rakasta sua. En yhtään tippaa. Sä oot ihan ok.” sitten hän suuteli kaulaani ja jatkoi ”Sä oot mukiinmenevä.” ja suuteli uudestaan, tällä kertaa kiihkeämmin. Hän puristui tiiviisti minua vasten ja kosketteli selkääni ja kuiskasi ”Sanoisinko, että oot ihan jees.” Islan kädet vaelsivat käsivarsiani pitkin kämmeniin ja tarttuivat käsiini tiukasti kiinni. Huulet vaihtoivat paikkaa toiselle puolelle kaulaani ja nousivat siitä ylös korvalle. Kuulin Islan hengityksen. Hän vain hengitti aivan korvaani vasten ja puristi käsiäni niin etten voinut liikuttaa sormiani. Olin hiljaa ja kuuntelin. Isla kuiskasi ”Mun vasen nimetön on muuten vapaa.” Vain Isla pystyy vastaamaan rakkaudentunnustukseen noin. Rakastin ja himoitsin samaan aikaan. Alapäässä tykytti. Sydän jyskytti. Järki oli sumentunut. Isla sai minut hulluksi himosta, onnesta, kauhusta, haaveista, kaikesta. Sitten Isla lopetti ja katsoi minua. Siinäkin hän oli erilainen kuin kaikki muut. Hän ei yrittänyt kiihottaa minua. Hän ei yrittänyt olla seksikäs. Hän ei pyrkinyt saamaan minulle orgasmia. Hän ei yrittänyt olla mieliksi. Hän ei yrittänyt mitään ja sai minut silti hulluksi. Halusin häntä tässä ja nyt. Ojensin käteni tarttuakseni häneen ja suudellakseni häntä. Isla oli nopeampi. Hän pinkaisi juoksuun ja huikkasi ”Ota kiinni jos saat!” Takaa-ajo kiihotti minua entistä enemmän. Isla hyppi taitavasti kivien ja kantojen yli. Minulla alkoi loppua kunto, mutta Islan huudahdus ”Mikä köntys sinä olet, et saa yhtä pientä keijukaista kiinni!” sai minuun vauhtia. Sain Islan kiinni ja painoin hänet puuta vasten. Hän oli hiljaa ja tuijotti suoraan silmiini eikä liikahtanut senttiäkään. Suutelin häntä. Hän vastasi suudelmaani. Halusin repiä vaatteet hänen yltään. Ottaa hänet siinä. Aivan sama kuka näkisi. Liu-utin käden hänen alushousujensa alle ja työnsin sormeni hänen sisäänsä. Hän oli märkä. Ei, enemmän kuin märkä. Ihana! Panin Islaa lujaa. Näin ja tunsin, että hän nautti, mutta hän puri huulta eikä päästänyt kuin pieniä inahduksia. Otin sormeni pois hänen housuistaan. Nuolaisin sormista mehut. Isla avasi huulensa raolleen. Työnsin sormet hänen suuhunsa. Kyllä, monet miehet rakastivat varmasti Islan suihinottoa. Halusin sillä hetkellä olla itsekin mies ja työntää kyrpäni hänen imettäväksi. Sen sijaan, että olisin puhunut tuhmia, suustani pääsi ”Tuu mun vaimoksi.” Se vain tuli. En ollut aikonut sanoa niin, mutta se vain tuli.
Islan vastaus oli niin Islamainen kuin vain voi olla. Hän oli hetken hiljaa ja katsoi minua suoraan sydämeen, suoraan sieluun. Sitten hän sanoi.
”Suutele minua. Päätän sen jälkeen.”
Suutelin niin tunteella kuin vain ihminen voi suudella.
”Hmm, no ehkä... Mulla on pari ehtoa.”
Pelästyin, että hän pyytää lupaa harrastaa seksiä miesten kanssa. Pelkäsin etten riitä hänelle. Kysyin ”Mitkä ne on?”
”Mä tahdon kesähäät ulkona ja lapsia ainakin kaksi.”
Hymyilin. Isla unelmoi samasta kuin minä.
”Sopii.” vastasin ja suutelin Islaa uudestaan.
Isla mumisi suutelun lomasta ”mmm, no sit mä voin tulla sun vaimoksi”
Kommentit